Haluaisin olla äiti, joka jaksaisi aina leikkiä ja touhuta lasten kanssa sekä hoitaa samalla kotityöt. Haluaisin olla äiti, jolla ei koskaan menisi hermot. Haluaisin osata opastaa lapsiani kunnialliseen elämään ja että he saisivat henkilökohtaisen uskon Jeesukseen.
Niin monet kerrat olen kokenut epäonnistuneeni. Kun olen väsynyt ja lapset kiukuttelevat, meinaavat hermot mennä. Kun en jaksaisi vastata jokaiseen kolmevuotiaan kysymykseen. Jälkeenpäin minulle tulee todella huono äiti- fiilis ja minua harmittaa. Välillä olen jopa ajatellut, että joku muu olisi parempi äiti lapsillemme.
Eräs tuttavani sanoi kerran hyvin tietämättä ajatuksistani, että olen paras äiti juuri meidän lapsillemme. Nuo lapset ovat syntyneet juuri meille ja meidät on tarkoitettu juuri heidän vanhemmikseen. Kukaan ei ole täydellinen äiti eikä tulekaan (valitettavasti).
Minä rakastan meidän lapsiamme aivan valtavasti ja pidän heidän perusasioistaan huolta. Käyn heidän kanssaan myös kirjastossa ja puistoissa sekä teemme muutakin kivaa yhdessä. Heillä on turvallista kotona eikä heidän tarvitse pelätä, että heitä vahingoitettaisi jotenkin. Minäkin olen vain ihminen, joka tuntee erilaisia tunteita ja tekee virheitä. Kun minulla menee hermot ja tulee huudettua, voin oman esimerkin kautta opettaa lapsia anteeksi pyytämisestä. Välillä äitiäkin itkettää tai väsyttää ja sen kautta lapset oppivat, että kotona kaikki tunteet ovat sallittuja ja saa olla juuri sellainen kuin oikeasti on. Teemme parhaamme kasvatuksessa ja kasvamme itse samalla ihmisinä. Viemme lapsiamme seurakuntaan ja pidämme uskoa kotona luonnollisesti esillä; emme väkisin pakota uskomaan. Teemme parhaamme, mutta välillä epäonnistumme.
Meidän tulisi antaa itsellemme anteeksi ja kantaa rukouksissa lapset Isän hoivaan. Voimme myös rukoilla viisautta ja kärsivällisyyttä kasvattaa lapsiamme.
Kirjoitan tätä tekstiä samalla itselleni ja opettelen hyväksymään itseni juuri tällaisena äitinä.
P.s. Kuvat Googlen kuvahausta
Niin monet kerrat olen kokenut epäonnistuneeni. Kun olen väsynyt ja lapset kiukuttelevat, meinaavat hermot mennä. Kun en jaksaisi vastata jokaiseen kolmevuotiaan kysymykseen. Jälkeenpäin minulle tulee todella huono äiti- fiilis ja minua harmittaa. Välillä olen jopa ajatellut, että joku muu olisi parempi äiti lapsillemme.
Eräs tuttavani sanoi kerran hyvin tietämättä ajatuksistani, että olen paras äiti juuri meidän lapsillemme. Nuo lapset ovat syntyneet juuri meille ja meidät on tarkoitettu juuri heidän vanhemmikseen. Kukaan ei ole täydellinen äiti eikä tulekaan (valitettavasti).
Minä rakastan meidän lapsiamme aivan valtavasti ja pidän heidän perusasioistaan huolta. Käyn heidän kanssaan myös kirjastossa ja puistoissa sekä teemme muutakin kivaa yhdessä. Heillä on turvallista kotona eikä heidän tarvitse pelätä, että heitä vahingoitettaisi jotenkin. Minäkin olen vain ihminen, joka tuntee erilaisia tunteita ja tekee virheitä. Kun minulla menee hermot ja tulee huudettua, voin oman esimerkin kautta opettaa lapsia anteeksi pyytämisestä. Välillä äitiäkin itkettää tai väsyttää ja sen kautta lapset oppivat, että kotona kaikki tunteet ovat sallittuja ja saa olla juuri sellainen kuin oikeasti on. Teemme parhaamme kasvatuksessa ja kasvamme itse samalla ihmisinä. Viemme lapsiamme seurakuntaan ja pidämme uskoa kotona luonnollisesti esillä; emme väkisin pakota uskomaan. Teemme parhaamme, mutta välillä epäonnistumme.
Meidän tulisi antaa itsellemme anteeksi ja kantaa rukouksissa lapset Isän hoivaan. Voimme myös rukoilla viisautta ja kärsivällisyyttä kasvattaa lapsiamme.Kirjoitan tätä tekstiä samalla itselleni ja opettelen hyväksymään itseni juuri tällaisena äitinä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kommentistasi. Arvostan sitä. :)