Elämän myrskyt

Viime viikon alussa kirjoittelin läksiäisistä. Sain tosiaan samalla olla pari yötä aivan itekseni kotona. Ensin kirjoittelin blogia ja siivosin kotimme. Sitten lähdin lenkille ja "treffeille" Jumalan kanssa. Olin kipuillut monista asioista ja kaipasin Jumalan tuomaa rauhaa noihin asioihin. Rukoileminen tuo voimaa elämääni ja auttaa jaksamaan vaikeuksienkin keskellä. Pelkkä huokauskin riittää ja Jumala kuulee. Tuo lenkki venähtikin kolmen tunnin lenkiksi. Istuskelin eri paikoissa itsekseni ja kilometrejä tuli reilut 7.

Istuessani eräällä kalliolla Jumala puhui minulle luonnon kautta jotakin, mitä haluaisin jakaa teille rohkaisuna. Jumalan puheen kuuleminen ei välttämättä ole selviä sanoja, vaan sisällä oleva tunne joka ei ole omani. Lisäksi siinä hetkessä valtaa yliluonnollinen rauha.

Jumala on vahva kallio, joka on kestävä perusta elämällemme. Voimme kiinnittää kaiken elämässämme Häneen. Välillä elämässämme myrskyt sekä suuret aallot pauhaavat ja tuntuu sille, että niiden alle hukkuu. Minulle ainakin on käynyt näin monesti. Mutta myrskyn mentyä ohi, saan huomata selvinneeni siitä ja seisovani edelleen uskossa Jumalan kalliolla. Joskus myrskyt ja toiset ihmiset voivat tuoda elämäämme kaikenlaista roskaa ja kolhia meitä eri puolilta, mutta uusien aaltojen ja myrskyjen kautta pääsemme puhdistautumaan niistä. Tämän jälkeen olemme taas kirkkaampia ja vahvempia.

Uskon kalliolla oleminen voi olla toisten ihmisten mielestä outoa ja välillä pois omaltakin mukavuusalueeltamme. Monet ihmiset haluavat viettää ja rakentaa elämänsä hiekalle. Siellä voi tuntua hauskemmalle ja vapaammalle. Mitä käy, kun myrsky tulee?
Hiekalle rakennetun elämän pohja huuhtoutuu aaltojen mukana eikä kestä kovia kolhuja. Se aiemmin hauskalta tuntunut perusta häviääkin ja ihmiset ympäriltä pakenevat.

Jos olet uskossa, voit luottaa myrskyjenkin keskellä Jumalan kallioon, joka on kestävä. Sinua voi toisinaan pelottaa ja tuntua ettet selviä haasteista. Jumala pitää sinusta silloinkin huolta.

Jokaisella meillä tulee haasteita elämässämme, välillä suurempia ja välillä pienempiä, mutta mihin silloin sisimmässämme turvaamme? Tätä kysymystä voidaan jokainen jäädä miettimään. <3